Maaliskuun kuudes, Kaisaniemen metrotunneli. Olet suojassa juuri
alkaneelta lumisateelta. Tuleehan sitä tiheään, mutta tuskin kauaa
jaksaa pyryttää, ajattelen. Hipaisen vahingossa käsivarttasi kun seisot
suht keskellä, ja takkisi on viimeisen muodin mukaisesti leveää mallia.
Seisot kuin esittelisit takkia ylpeänä, sen suuria värikkäitä nappeja ja
pyöreää kaulusta. Sinulle kuuluu hyvää. Naurat suoraan minuun päin,
kuin tarkoittaisit olla ivallinen. Me emme tunne kovin hyvin, mutta
sinussa on jokin hieman pistävä piirre.
Nyt kuulen, että galleriasi on
puhutellut paitsi lähipiiriä, myös paikalla laahustavia toimittajia.
Lehteen jos pääsisit, toteutuisi yksi haave lisää, ja ympärilläsi
alkaisi kukkia kuin kesällä konsanaan. Tiedät tavoitteesi, rima pysyy
korkealla. Kaikkein tärkeintä sinulle on puhua akvarellitöistäsi, kuten
viineistä voisi puhua: suuta hieman maiskutellen ja horisonttiin
salamyhkäisesti katsellen. Olet niitä "luojia", jotka käyttävät valoisan
ajan hyväkseen ja pimeän tullen keskittyvät lukemaan pehmeään
nojatuoliin. Siinä valottuvat uudet inspiraatiot ja alkavat muhia päässä. Kissa sopii kuvaan, totta kai. Asunnossasi kulkee tuuhea ja
harmaa maukujainen kulkunen kaulassa, ai että kun on ylväs näky! Se
osaa halutessaan leikkiä patsasta ikkunalaudalla, niin antaa
vieraidenkin silittää.
Noh, siinä ne tärkeimmät kuulumiset tältä
erää. Metroon jos hyppää, niin pääsee sukkelaan seuraavaan määränpäähän.
Nytpä ei ehditty enempiä rupatella, mutta toivot, että mullakin menee
hyvin. Käännyt ja vilkutat. Ihan okei, vastaan alas liukuportaita
katoavalle takillesi. Ihan okei, kiitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti