Valkoiset lakanani houkuttelivat sen yön jälkeen muutamia valonsäteitä
lepäämään. Tunsin kirkkauden lasipinnalla ja ihollani, ja hyvin kainosti
se hipaisi silmäripsiäkin. Leijonani oli sulkenut oven häntänsä
tupsulla tullessaan takaisin kuun luota. Sen ääni oli muuttunut
käheäksi, niin monia tähtiä se oli laskenut tuntien aikana. Itse kuu oli
yhtä harmaa kuin aina ennenkin, eikä suostunut
näyttämään vanhentuneita kasvojaan. Sulkakynän olin muistanut jättää
paikalleen mustepullon viereen, mustepullo oli puolillaan. Aamunkajon
jälkeisenä tuntina kerroin, että minullakin olisi paljon terveisiä
lähetettävänä, ja pyysin leijonaa heilauttamaan tuuheaa harjaansa
voidakseni asettaa viestini sen sekaan. Sitten leijona nosti tassullaan
ovenkahvaa ja astui purppuraa hehkuvaan puutarhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti