Taimmaisessa rivissä sain pyyhkiä silmäkulmiani ihan rauhassa, kenenkään noteeraamatta. Kaikki katsojat keskittyivät popcorneihinsa hömppäjuonen ohessa. Minä kulutin Nessuja ja kuvittelin eläytyväni juoneen, jossa Hollywood-kaunotar havitteli rikasta miestä. Naisen vaaleanpunaiset korkokengät kopisivat tasaisen asvaltin peittämillä kaduilla, ja mies nosti veistoksellista päätään epäilevän näköisenä.
Tunsin kasvojeni punehtuvan pikkuhiljaa, mutta se ei haitannut hämärässä. Suljin hetkeksi silmäni. Ajattelin tiukasti: Minun elämäni on tässä ja nyt, se on todellista. Se ei ole hömppää eikä tuulesta temmattua. On hyvä hengähtää ja antaa muillekin tunteille tilaa, sillä sitä minulla on. Minulla on hyvät keuhkot, terävät kyynärpäät ja oma tahto. Luontaista hymyä ei sovi unohtaa.
Vaaleat kiharat heiluivat otosta toiseen. Mies ei ollutkaan helppo saalis. Rakkaus alkoi kyteä vasta viimeisellä kolmanneksella, kun kaunotar piti kädessään irronnutta korkoa ja oli vähällä vaihtaa suuntaa. Komistus kuitenkin asteli vastaan kadunkulmassa ja katseli naista herkeämättä. Lienee selvää, että koko elokuvan sinetöi suudelma, joka sai unohtamaan kaupungin hektisen ilmapiirin.
Havahduin muun yleisön noustessa vähitellen tuoleilta. Viimeiset kyyneleeni olivat kuivuneet kasvoilleni. Keräsin nenäliinat nopeasti taskuihin ja lähdin. Kiitos minulle tästä toimivasta ideasta, ihan kuin olisin tullut sateelta suojaan.
