Kaksi vuotta sitten me oltiin kavereita. Minä ja se sinitukkainen. Me otettiin kuvia Roihikan satamasta ja merestä, joka oli jäätynyt ja sen reunat repsottivat suurina, rouskuvina jääkiteinä.
Vähän aiemmin minä ja Sinitukkainen katsoimme vilkkuvia tähtiä siinä samassa suuressa puistossa, jossa näimme kissan ulkoiluttajineen.
Ajatella, että annoin kaverilleni lempinimen Tähtityttö. Nimi tuli ihan vaan siitä, että hän oli minulle erityinen tyyppi.
Me oltiin tutustuttu virastorakennuksen humisevassa taukotilassa, jonka valkoiset seinät tai leveät kaapitkaan eivät tuoneet tilan tuntua. Minä olin selannut viikon vanhaa iltapäivälehteä ja täyttänyt sudokua tehtäväsivulla, kun hän oli avannut oven ja tahtomattaan säikäyttänyt minut. Teetä läikähti numeroiden päälle.
Tytöllä oli ystävälliset kasvot, jotka sitten muuttuivat. Kääntyivät itseään vasten ja loistivat himmeämpinä. Miten olisin voinut tietää.
