Onnea!

Vietin juuri syntymäpäivääni. Hauskinta oli avata karkkipussi heti aamusta, heittää suuhun pari kookoksenmakuista viinikumia, rapsuttaa loikoilevaa kissaa, ja nauttia pehmeästä tyynystä vielä jonkin aikaa. Verhoja en avannut, kahvia keittänyt. En varsinkaan pujahtanut suihkuun. Selasin netistä onnentoivotuksia samalla, kun venyttelin jalkojani. Aijai, minun päiväni. Kerrankos sitä vuoden mittaan muka asettaa kruunun kampaa kaipaavaan päähänsä. Paljonko täytin? 26!

Vaeltaja

Hän täyttää ensi viikolla 62 vuotta. Hän sanoo haluavansa pysyä liikkeessä niin kauan, kuin jalat vain kantavat. Rinkat painavat yhteensä parisenkymmentä kiloa, mutta hän ei valita: yhdessä niistä on vaatteita lapsille. Ei hänen lapsilleen, vaan joillekin Nepalissa asuville, jotka voivat vain haaveilla vauraammasta tulevaisuudesta.
Nainen matkaa ensin junalla Helsinkiin kuunnellen kiskojen kolinaa, neuloen ja lukien matkaopasta. Sitten kotimaisen lentoyhtiön koneella yläilmoihin nauttien vapaudesta. Hän vastaa lentokoneen olevan miellyttävin kulkuneuvo pitkillä matkoilla, ovat kovin rauhoittaviakin. Voi sentään, ei hänen aviomiehensä välitä matkustelusta, mutta seuraksi ja kantoavuksi tälle reissulle tulee luottoystävä.
Ja minulle hän nyt juttelee väljään varatussa vaunussa.
Pääni on suorastaan kipeä virtuaalimelusta. Se on hyvin kiitollinen saamastaan vaihtelusta. On sattunut jo viikon päivät, mutta yhä sammutan tiedon ja viihteen janoani tavalliseen, totuttuun tapaan kännykkää ja tietokonetta naputellen.
Millainen minä mahdan olla kuusikymppisenä? En haluaisi olla paikoilleen seisahtunut, tyytyvä eläkeläinen, vaan saada voimaa luonnosta ja nähdä vihreät revontulet omin silmin, ei ainoastaan silmiä väsyttävältä päätteeltä.

Taiteilija

Maaliskuun kuudes, Kaisaniemen metrotunneli. Olet suojassa juuri alkaneelta lumisateelta. Tuleehan sitä tiheään, mutta tuskin kauaa jaksaa pyryttää, ajattelen. Hipaisen vahingossa käsivarttasi kun seisot suht keskellä, ja takkisi on viimeisen muodin mukaisesti leveää mallia. Seisot kuin esittelisit takkia ylpeänä, sen suuria värikkäitä nappeja ja pyöreää kaulusta. Sinulle kuuluu hyvää. Naurat suoraan minuun päin, kuin tarkoittaisit olla ivallinen. Me emme tunne kovin hyvin, mutta sinussa on jokin hieman pistävä piirre.
Nyt kuulen, että galleriasi on puhutellut paitsi lähipiiriä, myös paikalla laahustavia toimittajia. Lehteen jos pääsisit, toteutuisi yksi haave lisää, ja ympärilläsi alkaisi kukkia kuin kesällä konsanaan. Tiedät tavoitteesi, rima pysyy korkealla. Kaikkein tärkeintä sinulle on puhua akvarellitöistäsi, kuten viineistä voisi puhua: suuta hieman maiskutellen ja horisonttiin salamyhkäisesti katsellen. Olet niitä "luojia", jotka käyttävät valoisan ajan hyväkseen ja pimeän tullen keskittyvät lukemaan pehmeään nojatuoliin. Siinä valottuvat uudet inspiraatiot ja alkavat muhia päässä. Kissa sopii kuvaan, totta kai. Asunnossasi kulkee tuuhea ja harmaa maukujainen kulkunen kaulassa, ai että kun on ylväs näky! Se osaa halutessaan leikkiä patsasta ikkunalaudalla, niin antaa vieraidenkin silittää.
Noh, siinä ne tärkeimmät kuulumiset tältä erää. Metroon jos hyppää, niin pääsee sukkelaan seuraavaan määränpäähän. Nytpä ei ehditty enempiä rupatella, mutta toivot, että mullakin menee hyvin. Käännyt ja vilkutat. Ihan okei, vastaan alas liukuportaita katoavalle takillesi. Ihan okei, kiitti.

Olen siis onnellinen

Minä olen laulanut kohta koko päivän. Aiheina ovat olleet lumikellot ja hattaran maku, kynsilakkani väri ja hiustesi tuoksu sateessa. Haluan sydäntalven, haaveilevan tunnelman viltin alla. Samaan aikaan ikävöin ihmisten vilinää ja ääniä, jotka tulevat kirkkaan värisistä muovihevosista. Sen kaiken kun saisin sinun kanssasi juuri sellaisena kuin sattuisimme näkemään. Se olisi meidän, ei kenenkään muun.
Välillä aika on odottava, tähdet kuulevat toiveeni. Aurinkokehrä suosii ihmisen sisäisiä, värikkäitä ilotulituksia: anna mennä, unelmoi! Minä kuuntelen ja nauran, olen hetken viisivuotias itseni. Ikää minulla on kaksikymmentä vuotta enemmän, ja voin taata, että niiden tuoma varmuus unelmointiin on vain vahvistunut.

Kerron sinulle

Ihan yhtäkkiä minut valtasi yksinäisyyden tunne. Se kietoi minut tiukkaan seittiin vuoteellani, ja heitti saman tien ikkunat kiinni, etten voinut enää kuulla sinisiä sireenejä. Pääni alla tunsin pajunkissojen pehmeyttä, aivan kuin päätäni olisi täytynyt kannatella varoen. Tiesin, että jos nyt loisit minut valkoiselle paperille, saisin varovaiset silmät ja varovaisen suun. Paperi muuttuisi kyynelistä hauraaksi, niin ettei siitä voisi taittaa lennokkia edes huomenna. Huominen oli siiveniskun päässä.