Vaeltaja

Hän täyttää ensi viikolla 62 vuotta. Hän sanoo haluavansa pysyä liikkeessä niin kauan, kuin jalat vain kantavat. Rinkat painavat yhteensä parisenkymmentä kiloa, mutta hän ei valita: yhdessä niistä on vaatteita lapsille. Ei hänen lapsilleen, vaan joillekin Nepalissa asuville, jotka voivat vain haaveilla vauraammasta tulevaisuudesta.
Nainen matkaa ensin junalla Helsinkiin kuunnellen kiskojen kolinaa, neuloen ja lukien matkaopasta. Sitten kotimaisen lentoyhtiön koneella yläilmoihin nauttien vapaudesta. Hän vastaa lentokoneen olevan miellyttävin kulkuneuvo pitkillä matkoilla, ovat kovin rauhoittaviakin. Voi sentään, ei hänen aviomiehensä välitä matkustelusta, mutta seuraksi ja kantoavuksi tälle reissulle tulee luottoystävä.
Ja minulle hän nyt juttelee väljään varatussa vaunussa.
Pääni on suorastaan kipeä virtuaalimelusta. Se on hyvin kiitollinen saamastaan vaihtelusta. On sattunut jo viikon päivät, mutta yhä sammutan tiedon ja viihteen janoani tavalliseen, totuttuun tapaan kännykkää ja tietokonetta naputellen.
Millainen minä mahdan olla kuusikymppisenä? En haluaisi olla paikoilleen seisahtunut, tyytyvä eläkeläinen, vaan saada voimaa luonnosta ja nähdä vihreät revontulet omin silmin, ei ainoastaan silmiä väsyttävältä päätteeltä.