Reality

Katja kallistaa päätään yhtä monta astetta, kuin hänen pitelemänsä mallinuken pää kallistuu. Kuuluikohan tämän päähän peruukki, hän miettii, vai saanko itse päättää. Eihän kaljussa naisessa mitään vikaa ole, sehän on vain rohkeutta ajaa päänsä kokonaan, niin kuin Bruce Willis tai muut toimintaelokuvatähdet.

Katja asettaa mallinuken näyteikkunaan ja päättää asettaa sille vaalean peruukin. Säihkettä muoviseen elämäänsä mallinukke saa glittermekosta sekä kengistä, jotka näyttävät mukavilta tennareilta, mutta joissa oikeasti on muutaman sentin korko. Mallinuken päältä näkee päivän trendin, mitä vaatteisiin ja asusteisiin tulee. Rohkeus tai seksikkyyden tavoittelu eivät mene koskaan pois muodista.

Mallinuken kasvoihin saisi kiinnitettyä tekoripset, mutta se saattaisi olla liikaa. Ehkä ei pidä ylikorostaa kaikkea. Pitääpäs. Katja hakee taukohuoneen laatikosta pitkät mustat tekoripset, jotka alkavat törröttää mallinuken silmissä. Tällaisen naisen vonkaaminen olisi miehelle kuin miehelle leijonankesyttäjän päättäväisyyteen verrattava teko. Vaikka mies olisi luonnostaan bilehile, ei hänen tuntemuksensa kaupungin viileimmistä tanssiklubeista vetäisi vertoja. Tämä nainen pistäisi kaikkien päät sekaisin. Eihän mallinukella ole karvoitustakaan missään, hyvänen aika.

Katjalla on yllään vintagehame ja revitty pusero eikä hän ole varma yhdistelmänsä toimivuudesta, mutta tuskin häntä katsotaan samalla lailla kuin kaikkia noita mallinukkeja, joiden stailaamisella hän on aloittanut työpäivänsä. Tai sitten hän toimii inspiraation lähteenä useimmille asiakkaille, ja päätyy seuraavaan kansikuvaan katalogiin, jonka teemana on aikakausien kohtaaminen.

Rekit näyttävät hyviltä, alennushuppareiden pino on suora, ja pomo ei ole tänään tulossa käskyttämään Katjaa. Mikä voisikaan mennä vikaan. Okei, aamu ei ollut alkanut täysin mutkattomasti, sillä Katjan aurinkopuuteri oli pudonnut vessan lattialle ja särkynyt täysin. Puuteria oli murentunut lattialaattojen väliin ja sitä oli ollut hankalaa siistiä pois. Se oli vienyt paljon aikaa. Sen lisäksi kuivashampoo oli lopussa, joten Katja oli sipaissut nopean nutturan päänsä päälle.

Katja avaa oven lukosta ja kääntää oikein päin pienen roikkuvan kyltin, jossa lukee tervetuloa.

Ensimmäinen asiakas saapuu viiden minuutin kuluttua avaamisesta, ja kello oven yllä kilahtaa. Asiakkaalla on kädessään höyryävä kahvimuki ilman kantta. Hän ei tervehdi, vaikka Katja katsoo suoraan ovelle, vaan alkaa selata lähimmäisessä rekissä riippuvia vaatteita. ”Onks nää niinku crop toppei?" asiakas kysyy narisevalla äänellä ja ottaa kulauksen mukistaan. Kahvia leviää hänen ylähuulensa ympärille sekä kölninveden kyllästämälle parralle. "Joo, ne on crop toppeja. Saapuivat meille eilen", Katja vastaa hymyillen. Asiakas nyrpistelee nenäänsä ja tutkii toppien kaula-aukkojen saumoihin ommeltuja kokolappuja. "Löytyykö sieltä sun kokoa?" Katja kysyy. Asiakas hörppää mukistaan, ei vastaa.

Hän astuu seuraavan rekin luo ja tuhahtaa itsekseen. "Sano vaan, jos tarvitset apua", Katja huikkaa. Asiakas katsoo häneen kahviviiksineen, lipaisee pisarat pois kielellään ja kääntyy kannoillaan ovelle. No niin, hopi hopi, jos nyt vaan menisit pois. Tämähän on kuin katselisi teatteriesitystä, jossa ei ole juonta, Katja ajattelee. Asiakas pysähtyy ja sanoo oveen päin: "Vittuako siinä kyyläät. Vaikka on mulla sellainenkin." Hän poistuu.

Tyyppi vaikuttikin liian kärsimättömältä oman tyylin etsijältä, tuskin tulee tähän liikkeeseen uudestaan riesaksi pyörimään, Katja päättelee. Hän pistää purkkatyynyn suuhunsa ja muistaa, ettei osaisi puhaltaa sitä palloksi. Hänen mieleensä juolahtaa lapsuudessaan kokemansa hetki, jolloin sirkuspelle poksautti maailman suurimman purkkapallon kasvoilleen, ja isän ostama jäätelötuutti lensi kaaressa katsomon lattiaan. Katjan purukumi maistuu makealta mansikalta, ihan kuin söisi oikeaa marjaa. Hänen suunsa vettyy, ja purkka muuttuu hampaissa isoksi pehmeäksi möykyksi.

Seuraava asiakas astuu sisään. Kling! sanoo kello. Katja tyytyy vain nyökkäämään tulijalle, rientää takahuoneeseen sylkäisemään suunsa tyhjäksi. Asiakas pitää käsiään vyötäröllä ja katselee joka puolelle. Näyttää jotenkin tutulta, Katja huomaa tullessaan takaisin paikalleen, onkohan ollut realitysarjassa lähiaikoina?

Asiakas katsoo Katjaan, ottaa kädet vyötäröltä ja kysyy: "Oisko teillä kuule sellaista miesten kilttiä?" Katjankin ilme on kysyvä. "Meidän mallistosta ei valitettavasti löydy kilttiä", hän vastaa. Asiakas astelee liikkeessä antamatta heti periksi, sormeilee erilaisia hameita joita rekeissä tulee vastaan. "Mitä mieltä sä oisit, jos mä laittaisin ton päälle?" asiakas kysyy. Hän osoittaa näyteikkunassa poseeraavan mallinuken mekkoa. Katjan mielestä asiakkaalla on tukkijalat, ei discotanssijan. Ehei tuo tv-persoona ole, ei tuollaisen epävarman tallaajan ohjelmalle tehtäisi tilaa ohjelmistoon."Hetkinen vain, noita mekkoja löytyy täältä päin”, Katja sanoo kuitenkin, johdattaa asiakasta perässään. ”Sovituskoppi löytyy tuolta perältä". "Mutta sopisko tää mulle niinku sun mielestä? Kauniin naisen näkökulmasta?" asiakas kysyy nitoen sanat nopeasti toisiinsa. Katja sanoo päättäväisesti: "Itse asiassa tää taitaa olla sulle vähän liian pientä mallia”.

Asiakkaan kasvot venähtävät, mutta vain sekunniksi. Hän rykäisee sahalaidan suoraksi kurkustaan, tempaisee farkkukankaisen minihameen käsivarren etäisyydeltä syliinsä. "Ämmä", hän toteaa. "Tätä mä sovitan". Hän menee sovituskoppiin, mutta ei vedä verhoa kiinni. Katjaa kiusaannuttaa. Hän ei halua nähdä muhkuraisen kehon sulloutuvan nuorekkaaseen vaatteeseen. "Tuutko hei tänne", asiakas huhuilee. Katja vilkaisee oven suuntaan: ei näy ketään. Ehkä siihen ei kuole, jos käy auttamassa sovittajaa. Ennen kuin hän ehtii soviskopin eteen, asiakas tulee sieltä ulos ja huohottaa.

"Tota. Tää onkin mulle niukka. Eiks ookin?" Hame junnaa takamuksen kohdalta, sitä ei saisi kiskottua ylös asti edes lattialla makaamalla. Katja naputtaa etusormella leukaansa ja antaa katseen kiertää liikkeen läpi. Hän toistaa mielessään pomonsa hokemaa sanapartta, jonka mukaan jokaisen ihmisen tulisi saada kokea päivä Marilyn Monroena. "Mitäs, tykkäisitkö sä vaikkapa rennoista salsahameista? Mikä sun lempiväri on?" Katja yrittää. Asiakas päästää irti minihameesta. Hame laskeutuu lattiaan paljastaen alushousut kokonaan.

Asiakas istahtaa alushousuissaan kopissa olevalle penkille. Katja ottaa henkarista irti salsahameen, joka on kokoa xl. Häntä jännittää esitellä sitä sovittajalle. Kunpa tämä olisi nappivalinta eikä surkea yritys, kuin vinoon ammuttu tykinkuula. "Näytä sitä", asiakas henkäisee. "Nuo hapsut ja puuhelmet näyttää ihanan boheemeilta." Katja ojentaa henkarissa roikkuvan vaatekappaleen ilmaa hapuilevaan käteen. ”Ei sittenkään tätä, ei näin heiluvaa. Mähän näyttäisin näin leveässä rievussa ihan sirkusnorsulta!” Asiakas vetää verhon kiinni heidän väliinsä kuin esiripun. ”On siinäkin myyjä, niin tyylitön ettei varmaan itse ole kuullut peileistä”, Katja kuulee asiakkaan tupisevan itsekseen. Aivan niin, löysimme sittenkin tavallaan samalle aallonpituudelle, Katja hengähtää äänettä. Kahden asiakkaan jälkeen hän on uupunut ja janoinen. Purukumi ei riitä välipalaksi tällaisen shown seuraamiseen. Hän tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Show saa päätöksensä asiakkaan astellessa painavin askelin kadulle.